Digitalisoitunut työ on rytmiltään katkonaisempaa, nopeampaa ja vähemmän ennakoitavaa kuin perinteinen toimistotyö. Ilmoitukset, alustat ja algoritmiset suositukset rytmittävät työpäivää tavoilla, joita työntekijä ei aina itse säätele. Tämä muuttaa työn affektiivisia ehtoja – sitä, millaisessa tunneympäristössä asiantuntijuus rakentuu.
Kuvitellaan monelle tuttu hetki, aivan tavallinen työpäivä.
Työpäivä alkaa kirjautumisella järjestelmään – pieni hiljainen toive siitä, että järjestelmä toimii tänään. Sähköposti näyttää jo punaisia merkintöjä. Viestintäalusta vilkkuu. Kalenteri muistuttaa kahdesta peräkkäisestä palaverista. Yön aikana järjestelmä on tuottanut raportin, jonka luvut poikkeavat aiemmasta.
Ennen kuin ensimmäinen kahvikupillinen on juotu, työntekijä on tehnyt kymmeniä mikropäätöksiä: mihin reagoin nyt, minkä jätän odottamaan, uskallanko ohittaa algoritmin suosituksen? Jokainen valinta tuntuu pieneltä, mutta niiden summa määrittää päivän suunnan – ja joskus myös sen, tuntuuko päivä onnistuneelta vai epäonnistuneelta.
Palaverissa joku viittaa järjestelmän ehdotukseen: “Näin algoritmi ehdottaa.” Huoneessa syntyy lyhyt hiljaisuus. Katseet siirtyvät ruudulle. Ruudulla oleva graafi näyttää vakuuttavalta – ehkä liiankin vakuuttavalta.
Onko tämä oikea tulkinta? Pitäisikö kysyä tarkentava kysymys? Kukaan ei halua olla se, joka ei ymmärtänyt mallin logiikkaa. Kukaan ei halua olla myöskään se, joka kyseenalaisti järjestelmän turhaan. Aikataulu painaa päälle. Päätös tehdään.
Päivän aikana tunneilmasto vaihtelee huomaamattomasti – tai ei aina niin huomaamattomasti. Hetkellinen epävarmuus, kun järjestelmä tuottaa odottamattoman tuloksen. Ärtymys, kun yhteys katkeaa kesken esityksen. Sisäinen monologi, joka on yllättävän värikäs suhteessa organisaation arvoihin.
Helpotus, kun ratkaisu löytyy. Riittämättömyyden häivähdys, kun tehtävälista ei lyhene, vaikka työpäivä etenee. Pieni syyllisyyden piston kaltainen tunne siitä, että algoritmi näyttää tehokkaammalta kuin minä.
Ja sitten – innostus. Hetki, jolloin analyysi osuu kohdalleen ja oma tulkinta täydentää järjestelmän tuottamaa tietoa. Silloin teknologia ei tunnu kilpailijalta vaan työparilta.
Nämä arjen hetket eivät ole pelkästään kokemuksellisia kuvauksia, vaan ne tekevät näkyväksi sen, miten ammatillinen toimijuus rakentuu tilanteisesti. Tunteet suuntaavat huomiota, jäsentävät tulkintaa ja vaikuttavat siihen, koetaanko tilanne hallittavana, uhkaavana vai mahdollisuuksia avaavana.
Digitalisoitunut työ muuttaa työn rakenteiden lisäksi myös sitä, miltä työ tuntuu. Työpäivän rytmi, keskeytykset ja päätöksenteon nopeus muokkaavat sitä, miten työntekijä kokee hallinnan, osaamisen ja vaikutusmahdollisuutensa. Hallinnan tunne vaihtelee tilanteesta toiseen – se vahvistuu ja heikkenee päivän mittaan, vähän kuin signaali, joka välillä vahvistuu ja välillä katoaa ilman näkyvää syytä.
Samalla päätöksenteon painopiste siirtyy hienovaraisesti: järjestelmä ehdottaa, mittarit seuraavat, lokit tallentavat. Työntekijä tekee valinnan – mutta tekee sen ympäristössä, jossa jokainen klikkaus jättää jäljen. Kontrolli ei ole äänekästä eikä autoritaarista; se on upotettu käyttöliittymään.
Muutos koskee teknologian lisäksi työn käytäntöjä, päätöksentekoa ja työntekijän asemaa suhteessa niihin. Se ulottuu siten ammatillisen toimijuuden ehtoihin.
Tunteet eivät tässä ympäristössä ole pelkkiä reaktioita, vaan ne osallistuvat toimijuuden rakentumiseen. Ne kertovat, milloin vaikutusmahdollisuudet avautuvat, milloin asiantuntijuus tunnistetaan ja milloin liikkumatila kaventuu teknologisten ja organisatoristen kehysten sisällä. Affektiiviset kokemukset toimivat näin indikaattoreina toimijuuden vahvistumisesta tai heikkenemisestä.
Vallan ja vastuun hienovaraiset siirtymät
Digitalisoituneessa työssä vallan ja vastuun siirtymät eivät näy ensimmäiseksi organisaatiokaavioissa. Ne tuntuvat arjen kokemuksissa. Epävarmuus, riittämättömyys ja innostus kertovat siitä, miten ammatillisen toimijuuden rajat ja mahdollisuudet kulloinkin muotoutuvat työssä.
Tunteet paljastavat vallan hienovaraisia siirtymiä: kuka määrittelee työn kriteerit, millä perusteella päätöksiä tehdään ja kenen tulkinta lopulta ratkaisee.
Digitalisoituneessa työssä toimijuuden ehdot rakentuvat teknologisesti välittyneesti. Algoritmit, mittarit ja priorisoinnit eivät ainoastaan tue päätöksentekoa, vaan kehystävät sen, mikä näyttäytyy tehokkaana, riskialttiina tai perusteltuna. Päätökset tehdään näiden kehysten sisällä – usein huomaamatta.
Muutos ei tule näkyviin organisaatiokaavioissa, vaan arjen kokemuksissa.
Epävarmuus – toimijuuden rajalla
Epävarmuus nousi aineistossa keskeiseksi tunteeksi tilanteissa, joissa oma ammatillinen arvio ja järjestelmän tuottama suositus eivät täysin kohdanneet.
Palaverissa ruudulle jaettu raportti näyttää vakuuttavalta. Algoritmi ehdottaa ratkaisua. Hetkeksi syntyy hiljaisuus: pitäisikö kysyä tarkentava kysymys vai luottaa järjestelmään?
Epävarmuus ei tällaisessa tilanteessa kerro osaamisen puutteesta. Se kertoo rajasta – hetkestä, jossa asiantuntijuuden ja teknologisen kehystyksen välinen suhde neuvotellaan uudelleen. Kun järjestelmä määrittää, mikä näyttäytyy tehokkaana tai perusteltuna, asiantuntijan harkinta asettuu suhteeseen teknologisen logiikan kanssa.
Epävarmuus tekee tämän neuvottelun näkyväksi. Se osoittaa kohdan, jossa toimijuuden liikkumatila joko kaventuu tai avautuu.
Riittämättömyys – vastuu ja vaikutusmahdollisuudet
Toinen vahvasti esiin noussut tunne oli riittämättömyys. Se ilmeni erityisesti tilanteissa, joissa teknologia ei toiminut sujuvasti tai työn arviointi perustui mittareihin, jotka eivät tunnistaneet työn laadullista ulottuvuutta.
“Tekniikassa yleensäkin se tökkiminen […] semmoset on kaikkein ärsyttävintä.”
“On semmonen olo, että päivä oli täysin turha.”
Tunne ei syntynyt pelkästään yksittäisestä häiriöstä. Se liittyi kokemukseen, että työntekijä kantaa vastuuta tuloksista, mutta ei hallitse kaikkia työn edellytyksiä.
Digitalisoituneessa työssä nopeus ja mitattavuus korostuvat. Työntekijä alkaa verrata omaa asiantuntijuuttaan mittareihin, jotka tekevät suorituksen näkyväksi. Riittämättömyys syntyy usein tässä vertailussa, jossa asiantuntijan osaaminen asetetaan mittarien tuottamaa näkyvyyttä vasten.
Tällöin tunne toimii rakenteellisena signaalina: se osoittaa epäsuhtaa vastuun ja vaikutusmahdollisuuksien välillä. Toimijuus ei ole kadonnut, mutta sen rajat ovat siirtyneet.
Samalla päätöksenteko voi yksilöllistyä, vaikka vastuu säilyy kollektiivisena. Järjestelmä voi ehdottaa ratkaisua, mutta se ei kanna vastuuta. Tuki voi ohentua samaan aikaan, kun arviointi vahvistuu mittareiden ja raportoinnin kautta. Tämä epäsuhta vahvistaa kokemusta riittämättömyydestä ja kaventuneesta liikkumatilasta.
Innostus ja onnistuminen – toimijuuden laajeneminen
Aineistossa ei kuitenkaan korostunut vain kuormitus. Myös innostus ja onnistumisen kokemukset toistuivat.
Hetki, jolloin analyysi osuu kohdalleen ja oma tulkinta täydentää järjestelmän tuottamaa tietoa. Tilanne, jossa teknologia ei tunnu kilpailijalta vaan työparilta.
“Alkuun se jännitti ja vähän pelottikin… mutta nyt tuntuu että tää on ihan mun juttu.”
Kyse ei ole pelkästä tottumisesta, vaan toimijuuden vahvistumisesta. Teknologia ei enää määritä toimintaa ulkoisesti, vaan siitä tulee osa asiantuntijan omaa välineistöä.
Innostus syntyy tilanteessa, jossa asiantuntija kokee hallitsevansa teknologian logiikkaa ja kykenevänsä käyttämään sitä oman ammatillisen harkintansa tukena. Se on merkki siitä, että toimijuuden liikkumatila on laajentunut.
Tunteiden dynamiikka
Epävarmuus, riittämättömyys ja innostus muodostavat affektiivisen dynamiikan, jossa toimijuuden rajat ja mahdollisuudet neuvotellaan arjen työssä yhä uudelleen.
Pelko ja epävarmuus osoittavat kohtia, joissa teknologinen kehystys haastaa asiantuntijuutta. Riittämättömyys paljastaa vastuun ja arviointikriteerien epäsuhdan. Innostus ja onnistuminen kertovat tilanteista, joissa asiantuntija onnistuu ottamaan teknologian haltuun ja laajentamaan omaa toimijuuttaan.
Digitalisoituneessa työssä ammatillinen toimijuus muotoutuu jatkuvasti uudelleen. Se rakentuu affektiivisesti – tilanteissa, joissa työntekijä tunnistaa rajat, neuvottelee niitä ja toisinaan ylittää ne.
Tunteet eivät ole häiriö työssä. Ne ovat tapa, jolla toimijuuden ehdot tulevat näkyviksi.
Ammatillinen toimijuus teknologian ja tunteen rajapinnalla
Digitalisoituneessa työssä toimijuus rakentuu tilanteissa, joissa ihmisten harkinta ja teknologiset järjestelmät vaikuttavat toisiinsa.
Algoritmit eivät päätä yksin, mutta ne osallistuvat siihen, mitä pidetään relevanttina, kiireellisenä ja perusteltuna. Ne suuntaavat huomiota, priorisoivat vaihtoehtoja ja rajaavat sitä, millaisia päätöksiä pidetään mahdollisina tai hyväksyttävinä.
Tunteet tekevät tämän osallistumisen näkyväksi. Ne kertovat, milloin asiantuntijuus laajenee ja milloin se joutuu puolustamaan tilaansa.
Jos digitalisaatiota tarkastellaan vain tehokkuuden näkökulmasta, jää huomaamatta, että samalla määritellään uudelleen, millainen asiantuntijuus on arvokasta. Muuttuvat arvioinnin ja priorisoinnin käytännöt muovaavat sitä, mitä työssä pidetään onnistumisena.
Siksi kysymys ei ole vain teknologiasta, vaan toimijuuden ehdoista: kuka saa tulkita, millä perusteella ja millaisessa kokoonpanossa.
Sama jännite näkyy arjen hetkissä: aamun kirjautumisessa, palaverin hiljaisuudessa, tilanteessa, jossa oma tulkinta kohtaa järjestelmän suosituksen. Epävarmuus voi pidättää kysymyksen, turhautuminen voi pakottaa kyseenalaistamaan, innostus voi rohkaista toimimaan toisin.
Nämä tunteet eivät ole työn sivujuonne, vaan osa sitä prosessia, jossa toimijuuden rajat tunnistetaan ja niitä toisinaan myös siirretään.
Affektiivinen tietoisuus – kyky tunnistaa, mitä tilanteessa kokee – muodostuu tällöin osaksi ammatillista kompetenssia. Tunne ei ole häiriö työssä, vaan vihje siitä, millaisissa rajoissa toimitaan ja missä kohdin niitä voidaan neuvotella uudelleen.
Digitalisoituneessa työssä ammatillinen toimijuus rakentuu teknologian ymmärtämisen lisäksi kyvystä tulkita myös omia affektiivisia reaktioita.
Digitalisoituneessa työssä ammatillinen toimijuus rakentuu suhteessa teknologiaan, työyhteisöön ja organisatorisiin odotuksiin. Tunteet tekevät tämän suhteen näkyväksi. Niiden kautta asiantuntija tunnistaa, neuvottelee ja muokkaa omaa asemaansa muuttuvissa työolosuhteissa.
Juuri kokemuksellisella tasolla määrittyy, kuinka laaja asiantuntijan toimijuus kulloinkin on.
Lähde
Parkatti, A., Husso, M. & Tammelin, M. (2023). Ammatillinen toimijuus ja tunteet pakotetussa etätyössä. Focus Localis 51(3). https://journal.fi/focuslocalis/article/view/120871
Parkatti, A. (2025). Ammatillinen toimijuus digitalisoituneessa työssä finanssi- ja media-aloilla. Akateeminen väitöskirja. Tampereen yliopisto. https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-4251-7