Digitalisaatiosta puhutaan usein teknologisena kehityksenä: uusina järjestelminä, alustoina ja tekoälyratkaisuina. Keskustelu alkaa usein välineistä – ohjelmistoista, sovelluksista ja järjestelmistä – ja päättyy tehokkuuslupaukseen. Digitalisoitunut työ ei kuitenkaan ole pelkkä tekninen päivitys. Se muuttaa työn ajallisia, tilallisia ja vuorovaikutuksellisia rakenteita – ja samalla niitä ehtoja, joissa ammatillinen toimijuus rakentuu.
Muutos näkyy työn arjessa
Ajatellaan tavallista työpäivää. Aamu alkaa keittiönpöydän ääressä, ja ensimmäinen Teams-kokous käynnistyy ennen kuin kahvi ehtii jäähtyä. Työtilana toimii koti, vuorovaikutus rakentuu ruudulla ja asiantuntijuus tiivistyy puheenvuoroihin, chat-kommentteihin ja jaettuihin dokumentteihin. Työ ei enää kiinnity yhteen paikkaan tai hetkeen, vaan kulkee mukana eri tiloissa ja alustoilla.
Väitöskirjassani kuvaan muutosta näin: “Digitalisoituneessa työelämässä työn ja vapaa-ajan sekä fyysisen ja digitaalisen tilan rajat voivat liikkua ja hämärtyä, eikä työ enää sijoitu vain tiettyyn aikaan tai paikkaan. Se saa uusia muotoja digitaalisissa työkäytännöissä, joissa toimijuus voi muuttua.”
Tutkimusaineistossani tämä konkretisoitui esimerkiksi tilanteissa, joissa siirtyminen etä- ja hybridityöhön muutti työn rytmiä: videopalaverit rytmittivät päivää, pikaviestit nopeuttivat päätöksentekoa ja digitaaliset järjestelmät tekivät työstä jatkuvasti näkyvää – joskus liiankin näkyvää.
Rajojen liukuminen on muutakin kuin joustavuutta. Se siirtää vastuuta työn rajaamisesta yhä enemmän yksilölle. Juuri tässä toimijuuden kysymys tulee näkyväksi: kuka määrittää, milloin työ alkaa ja mihin se päättyy?
Mikä muuttuu – ja mikä ei?
On helppo ajatella, että muutos koskee vain teknologiaa. Käytännössä muutos koskee myös sitä, miten asiantuntijuus tulee nähdyksi ja tunnustetuksi. Kun työ välittyy ruudun kautta, pienetkin teknologiset häiriöt – katkeava yhteys, myöhästyvä tiedosto tai toimimaton mikrofoni – voivat hetkessä vaikuttaa kokemukseen osaamisesta tai mahdollisuudesta vaikuttaa ja tulla kuulluksi.
Tutkimuksessani havaitsin, että teknologia ei ole pelkkä väline, vaan aktiivinen ei-inhimillinen toimija, joka osallistuu työn organisointiin ja vuorovaikutukseen. Se voi vahvistaa osallistumisen mahdollisuuksia – mutta myös rajata niitä. Toimiva järjestelmä lisää hallinnan tunnetta. Hidas verkkoyhteys voi kaventaa sitä.
Teknologia ei siis ainoastaan mahdollista toimintaa, vaan myös suuntaa sitä. Se vaikuttaa siihen, kuka saa puheenvuoron, kenen työ näkyy ja millaiset panokset tulevat tunnistetuiksi.
Työntekijät eivät kuitenkaan ole muutoksen kohteita. He osallistuvat muutoksen muotoutumiseen arjen käytännöissä – neuvottelemalla, kokeilemalla ja jakamalla ratkaisuja. Yhdessä oppiminen on yksi tapa vastata tilanteeseen, mutta samalla se on tapa rakentaa toimijuutta suhteessa teknologian asettamiin ehtoihin.
Kokemuksen ja näkyvyyden muutos
Digitalisoitunut työ ei muuta vain työn tekemisen tapaa. Se muuttaa työn kokemuksellista rakennetta.
Milloin työ alkaa? Milloin se päättyy? Missä kohtaa on lupa olla tavoittamattomissa?
Ajallisten ja tilallisten rajojen hämärtyminen voi lisätä joustavuutta, mutta samalla se voi tuottaa jatkuvan läsnäolon odotuksen. Työ ei enää kiinnity selkeästi paikkaan tai kellonaikaan, vaan se siirtyy alustojen, viestien ja järjestelmien kautta osaksi arkea.
Samalla teknologia tekee työstä uudenlaisella tavalla näkyvää. Tehtävät kirjautuvat järjestelmiin, suorituksia mitataan ja aktiivisuus tallentuu. Näkyvyys ei ole enää satunnaista tai tilannekohtaista, vaan rakenteellisesti tuotettua. Työ siirtyy pelkästä tekemisestä jatkuvaan dokumentointiin ja reaaliaikaiseen arvioitavana olemiseen.
Kun työn ajalliset rajat hämärtyvät ja tekeminen kytkeytyy mittaaviin ja tallentaviin järjestelmiin, muuttuvat myös ne ehdot, joissa ammatillinen toimijuus rakentuu. Toimijuus määrittyy suhteessa siihen, miten työ tehdään näkyväksi, tulkittavaksi ja mitattavaksi.
Missä työ tapahtuu?
Kuten aiemmin kuvasin, digitalisoituneessa työssä ajan ja paikan rajat liukuvat. Työ ei kiinnity yhteen fyysiseen tilaan tai tiettyyn kellonaikaan, vaan rakentuu käytännöissä.
Kuvitellaan tilanne: asiantuntija avaa aamulla läppärin kotona, osallistuu videopalaveriin, kommentoi yhteistä dokumenttia pilvipalvelussa ja vastaa samalla pikaviestiin kollegalta toiselta paikkakunnalta. Iltapäivällä hän käy toimistolla, mutta jatkaa vielä illalla keskustelua tiimin kanavalla. Missä työ tapahtui? Missä se alkoi – ja mihin se päättyi?
Kuten olen todennut: ”Digitalisoitunut työ ei rajoitu vain ihmisiin vaan myös materiaan, kuten teknologiaan, ohjelmiin, artefakteihin ja tiloihin, sekä aikaan, vuorovaikutukseen, käytäntöihin ja tunteisiin.” (Parkatti 2025). Työ muodostuu kokonaisuudessa, jossa ihmiset, teknologiat ja käytännöt kietoutuvat toisiinsa.
Olen todennut:
“Digitalisoitunut työ ei rajoitu vain ihmisiin vaan myös materiaan, kuten teknologiaan, ohjelmiin, artefakteihin ja tiloihin, sekä aikaan, vuorovaikutukseen, käytäntöihin ja tunteisiin.” (Parkatti 2025)
Työ muodostuu suhteissa – ei yksittäisessä paikassa.
Se rakentuu
– videopalaverin puheenvuoroissa
– jaettujen tiedostojen muokkauksissa
– pikaviestien rytmissä
– kalenterien täyttyessä
– siinä, onko kamera päällä vai pois
Kun työ hajautuu, myös asiantuntijuuden näkyvyys muuttaa muotoaan. Fyysinen läsnäolo ei enää määritä asiantuntijuutta, vaan digitaalinen osallistuminen. Se, kuka näkyy ruudulla ja kenen työ tallentuu järjestelmiin, vaikuttaa työntekijöiden asemaan ja vaikutusmahdollisuuksiin.
Teknologia ei-inhimillisenä toimijana
Digitalisaatiokeskustelussa teknologia esitetään usein neutraalina työkaluna. Tutkimukseni osoittaa kuitenkin, että se osallistuu aktiivisesti tilanteiden kulkuun.
Kuvitellaan arkinen tilanne: strategiapalaveri on käynnissä verkossa. Yksi osallistuja yrittää käyttää puheenvuoron, mutta ääni pätkii ja kamera jäätyy. Hetken kuluttua keskustelu jatkuu ilman häntä. Hän on edelleen linjoilla, mutta ei enää osallisena vuorovaikutuksessa. Tällaisissa hetkissä teknologia määrittää tilanteen kulun.
Kun teknologiset ratkaisut tukevat työskentelyä, ne mahdollistavat osallistumisen ja vaikuttamisen. Sen sijaan toimimaton infrastruktuurikaventaa toimijuuden kokemusta. Kyse ei ole vain työn sujuvuudesta, vaan siitä, millaiset mahdollisuudet ihmisellä on toimia, vaikuttaa ja tulla kuulluksi.
Pienetkin tekniset yksityiskohdat – mikrofonin toimivuus, kameran rajaus, järjestelmän käytettävyys – voivat näin vaikuttaa siihen, miten asiantuntijuus tilanteessa rakentuu.
Teknologia sekä välittää toimintaa, että osallistuu työkäytäntöjen muotoutumiseen. Samalla se muokkaa uudelleen niitä ehtoja, joissa toimijuus vahvistuu tai heikkenee.
Toimijuuden ehdot muuttuvat
Digitalisoituneen työn ytimessä ei ole vain tehokkuus tai tuottavuus. Kyse on siitä, millaisissa suhteissa ja millaisin ehdoin työssä voidaan toimia.
Kuvitellaan tilanne: uusi järjestelmä otetaan käyttöön. Osa kokee innostusta, osa epävarmuutta. Joku oppii nopeasti, toinen turhautuu. Keskustelut siirtyvät kahvihuoneesta pikaviestikanavalle. Palautetta tulee järjestelmän kautta, ei enää kasvokkain.
Yksi kokee hallinnan tunteen vahvistuvan – kaikki on näkyvää, seurattavaa ja mitattavaa. Toinen kokee, että jokainen klikkaus tallentuu ja oma osaaminen joutuu jatkuvan arvioinnin kohteeksi. Sama teknologinen muutos, mutta erilainen kokemus toimijuudesta.
Juuri tällaisissa arjen tilanteissa toimijuuden kysymys konkretisoituu. Olen tiivistänyt tutkimukseni ydinhavainnon näin: “Ammatillinen toimijuus kietoutuu inhimillisten ja ei-inhimillisten toimijoiden, kuten ihmisten, teknologian, tilojen, käytäntöjen ja tunteiden, välisiin suhteisiin. Se rakentuu jatkuvasti uudelleen suhteessa kontekstiin ja toimintaympäristön muutoksiin” (Parkatti 2025).
Digitalisoituneessa työssä nämä suhteet muuttuvat:
- työn tekemisen tilat muuttuvat
- vuorovaikutuksen muodot muuttuvat
- osaamisen näkyvyys muuttuu
- palautteen rytmi muuttuu
- työn rajat hämärtyvät
Kun tilat, vuorovaikutus ja näkyvyys muuttuvat, muuttuu myös kokemus vaikutusmahdollisuuksista. Toimijuus ei siis heikkene tai vahvistu yksilön ominaisuuksien perusteella, vaan sen mukaan, millaisissa käytännöissä, rakenteissa ja teknologisissa järjestelyissä työtä tehdään. Toimijuus on käytäntöjen ja rakenteiden tuottama mahdollisuus.
Ammatillinen toimijuus rakentuu yhdessä
Työn ja prosessien muutoksessa korostuu usein yksilön sopeutumiskyky: kuka oppii nopeimmin, kuka hallitsee järjestelmät, kuka pysyy mukana muutoksessa. Tutkimukseni osoittaa kuitenkin toisen näkökulman.
Esimerkiksi uuden teknologian käyttöönotto on työyhteisön yhteinen prosessi, jossa toimijuus rakentuu vuorovaikutuksessa. Kuten väitöskirjassani tiivistän, “teknologinen muutos kohdattaan kollektiivisesti käytännöissä, joissa vuorovaikutus, yhteinen asiantuntemus ja reflektio vahvistivat toimijuutta” (Parkatti 2025).
Työelämässä tämä näkyy esimerkiksi tilanteissa, joissa uuden järjestelmän käyttöönotto herättää epävarmuutta. Yksi työntekijä jakaa ruudun ja näyttää muille, miten raportti saadaan ulos uudesta ohjelmasta. Toinen täydentää ohjetta pikaviestikanavalla. Kolmas kirjoittaa yhteisen muistilistan, jota kaikki alkavat käyttää. Näin uusi teknologia kiinnittyy arkeen.
Käyttöönotto on tällöin sekä tekninen muutos että oppimisprosessi – mutta ennen kaikkea kollektiivinen toiminnan muoto, jossa työyhteisö yhdessä muovaa uudet käytännöt osaksi arkea. Toimijuus ei synny yksittäisen osaajan taidosta, vaan yhteisestä kyvystä rakentaa uusia toimintatapoja.
Työn tulevaisuus on toimijuuden kysymys
Kun toimijuus rakentuu suhteissa ja käytännöissä, ratkaisevaa ei ole vain se, millaisia järjestelmiä otamme käyttöön. Ratkaisevaa on, millaisissa käytännöissä toimijuus mahdollistuu – ja kenelle.
Digitalisoitunut työ ei tapahdu meille ulkoapäin. Se rakentuu arjen ratkaisuissa, teknologisissa valinnoissa ja tavoissa organisoida vuorovaikutusta ja näkyvyyttä.
Teknologioiden, erityisesti tekoälyn, yleistyessä kysymys terävöityy:
rakennammeko käytäntöjä, jotka vahvistavat yhteistä toimijuutta, vai järjestelmiä, jotka kaventavat sitä?
Lähteet
Parkatti, A. & Tammelin M. (2020). Digitalisoitunut työ – Systtemaattinen kirjallisuuskatsaus finanssialan työn digitalisoitumisesta. Työelämän tutkimus 18(2). https://doi.org/10.37455/tt.94888
Parkatti, A. (2025). Ammatillinen toimijuus digitalisoituneen työn käytännöissä finanssi- ja media-aloilla